Roolipeli

Pelissä tapahtunutta

Takaisin ed. sivulle

Vuonna 2011 laumoissa tapahtuu muutoksi, kun Igan shinobien johtajaksi nousee Sakura. Myös Kogan shinobeissa valta vaihtuu Yuudain ottaessa johtajan paikan. Samaan aikaan Japania koettelee maanjäristys, joka tekee tuhojaan vuorilla ja metsissä.

Ohun soturien johtaja Raion jättää yllättäen Ohun ja ryhmänjohtaja Ron kohoaa johtajaksi. Pari kuukautta myöhemmin Susien Monarkiassa tapahtuu muutoksia, koska Raijin nousee lauman johtajaksi edellisen johtajan, Genshinin kuoltua.

Saapuu vuosi 2012 ja Igan shinobien johtaja Sakura katoaa yllättäen. Katoamisen syyt eivät selviä laumalle ja johtajan asemaan kohoaa Akamen sukua oleva upseeri Daichi. Daichi nimeää Higashin Igan shinobien upseeriksi. Samaan aikaan Volker laittaa laumaansa uuteen järjestykseen, järjestämällä voimainmittelyt joukkueenjohtajiksi haluavien kesken.

Ohun soturien johtaja Ron lähtee sopimaan liitosta Igojen johtajan Daichin kanssa. Palatessaan pohjoiseen Ron kohtaa Volkerin ja johtajat taistelevat ensimmäisen taistelunsa. Taistelu päättyy Ronin pakenemiseen ja Volkerin lauma julistetaan virallisesti Ohun soturien viholliseksi. Ohun soturit tekevät ensimmäisen hyökkäyksensä Volkeria vastaan. Volker on kuitenkin tietoinen suunnitelmista, ujutettuaan alaisensa Tetsumarun Ohun soturien joukkoihin. Ron joukkoineen joutuu yllätetyksi, mutta hyökkää silti rohkeasti. Taistelu päättyy, kun osa Volkerin alaisista vaihtaa Ohun soturien puolelle ja päinvastoin. Kaksintaistelussa Ron haavoittuu pahoin ja pakenee paikalta, mutta ei palaa Ohuun.

Kaiken sodan nähneenä, ilmestyy Karasu-niminen uros, joka päättää perustaa ryhmän, joka vastustaa laumojen välisiä sotia. Ryhmä saa nimen, Kapinalliset.

Pari kuukautta myöhemmin, lauman tietämättä, Susien Monarkian johtaja Raijin kuolee Angelin klaanin toimesta.

Kuukautta myöhemmin Kapinallisten johtohahmo Karasu kuolee kivivyöryssä. Ennen kuolemaansa tuo nimittää Halon seuraajakseen. Koettuaan olevansa riittämätön johtajaksi, nimittää Halo Taraniksen johtajaksi. Lopulta lauman ensimmäinen kokous pidetään Taraniksen johdolla ja tämä vakiinnuttaa asemansa. Samoihin aikoihin Kogan shinobien johtaja Yuudai jättäytyy yllättäen asemastaan ja uudeksi johtajaksi kohoaa salakavalasti julmana tunnettu Shirome. Uros kuitenkin katoaa pian ja Yuudai ottaa asemansa takaisin.

Kapinalliset kasvattavat joukkojaan ja alkavat valmistautumaan mahdolliseen sotaan Kirutsumen ja tuon veljien, Kayakun ja Kurayamin joukkoja vastaan. Kogien johtaja Yuudai haavoittuu vakavasti ja antaa johtajan tehtävät sukulaisensa Vilanan huolehdittavaksi. Vilana tuo laumaan varmuutta ja selkeyttä, tehden siitä eheämmän kuin se aiemmin oli.

Talvi saapuu Japaniin ja siirtyy jälleen seuraavaan vuoteen ja Igassa Daichin suunnittelema sota Kogia vastaan ei koskaan toteutunut, koska upseeri Higashi ja tuon ystävä Omokage Rei ryhtyivät kapinoimaan johtajaansa vastaan. Nämä saivat lauman jäsenet puolelleen uskottelemalla Daichin olevan liian pehmeä johtajaksi. Lopulta Higashi onnistuu surmaamaan Daichin, lavastaen tilanteen Kogien teoksi. Higashi kohoaa Igojen johtajaksi kertoen, että tämä oli Daichin tahto.

Ohun soturien johtaja Ron palaa viimein laumansa luokse, mutta Volkerilta saadun aivovamman vuoksi tuo on muuttunut ilkeäksi ja sekavaksi. Samoihin aikoihin Hokkaidossa susia on alkanut katoilla ja Susien Monarkiassa vartiointia tehostetaan.

Susien Monarkiassa valitaan uusi johtaja, Izanaki.

Kesän tullessa Ron katoaa Ohusta jälleen. Kukaan ei tiedä uroksen joutuneen Volkerin alaisten hampaisiin ja kuolleen saamiinsa vammoihin. Samoihin aikoihin Kapinalliset hyökkäävät Kayakun joukkoja vastaan. Taistelu päättyy kapinallisten voitoksi. Myös Kirutsume ja Kurayami häviävät Taranikselle. Kapinallisten määrä kasvaa ja sen asema yhtenä Japanin laumoista vakiintuu.

Kesän päätyttyä Volker yrittää saada Angelin klaanin liittymään laumaansa, mutta epäonnistuu.

Lehdet putoilevat puusta Hokkaidossa, kun Izanaki järjestää kokouksen, jossa kerrotaan Angelin klaanin olevan syypää Susien Monarkian edellisen johtajan, Raijinin, kuolemaan. Samalla Izanaki virallistaa johtajuutensa. Kapinallisten joukoissa syntyy johtajalle jälkikasvua ja kuultuaan uutiset Ohun johtajan katoamisesta, ryhtyvät tarkkailemaan pohjoisen tilannetta.

Ohussa Roro antaa virallisen kuulutuksen isänsä, Ronin, kuolemasta ja julistaa itsensä johtajaksi isänsä toiveiden mukaisesti. Myös Volker kuulee uutiset, kiitos Ganriki Kaidoun kapinalietsonnan ja ryhtyy suunnittelemaan Ohun valloitusta.

Ennen vuoden loppua, Volker valloittaa Ohun orjuuttaen lauman alaisuuteensa. Lyhyen aikaa johtajana toiminut Roro pakenee petturiveljensä Kitain kanssa Japanista. Susien Monarkia julistaa sodan Angelin klaania vastaan.

Lumipeitteen vallitessa Japania, Ohusta saapuu lähetti Kapinallisten luokse pyytämään apua. Taranis lupaa 50 kapinallista pohjoisen avuksi. Lähetti ei kuitenkaan koskaan palaa Ohuun, eivätkä Volkeria vastaan kapinoivat saa tietää Taraniksen lupauksesta.

Eletään vuotta 2014, kun Kapinallisten johtaja joutuu perheineen Volkerin alaisten kohteeksi. Taistelun päätteeksi Taranis makaa lähes elottomana maassa ja yksi tuon pennuista kidnapataan. Taranis luovuttaa johtajan arvonimen Lilianalle ennen tajuttomuuttaan. Taraniksen ruumista ei koskaan kuitenkaan löydetä. Myöhemmin Liliana pitää kokouksen, jossa virallistaa asemansa johtajana.

Volkerin lauma jatkaa kokonsa ja maineensa kasvattamista ja tasoittaa lauman sisäistä kireyttä, johtuen mukana olevista väkisin mukaan pakotetuista Ohun sotureista. Mellakoinnista kiinni jääneitä sotureita on tapettu varoitukseksi muille.

Ohun soturit alkavat suunnittelemaan vastarintaliikettä Volkeria vastaan. Hokkaidossa Susien Monarkia saa tietoonsa Angelin klaanin koon ja sijainnin.

Kogan shinobien pohjoisalueille on ilmestynyt ihmisten tekemiä ansoja. Vilana määrää laumalaiset pysymään kaukana ihmisistä ja ansoitetuista alueista.

Ohun soturien vastarintaliikkeen ensimmäinen kokous järjestetään.

Igan shinobien johtajan neuvonantaja Omokage Rei vangitaan pettureiden kavallettua tuo Kogan shinobeille. Vilanan suunnittelema sota Igoja vastaan jäädytetään.

Volkeria vastaan suunniteltu vastarinta kokee takaiskun, kun Ohun soturien suunnitelmat uhkaavat paljastua kokoontumisen jälkeen. Lähtö kapinallisten luokse ei kuitenkaan peruunnu, vaan vapautumisryhmä lähtee matkaan joulukuun lopulla.

Joulukuu päättyy ja Ohun soturien vapautumisryhmä saavuttaa Kapinallisten rajat, viipyen lauman luona sotasuunnitelmaa punoen. Samoihin aikoihin Omokage Rei pakenee Kogan shinobien tyrmästä ja hyvin pian sen jälkeen Kogat lähtevät hyökkäykseen Igan shinobien maille. Omokage Rei ennättää paljastamaan laumalle kavalluksen, ja johtaja Higashin teloitettua petturit, rajavartija tuo tiedon lähestyvästä Kogien sotajoukosta. Igat ja Kogat taistelevat raivokkaasti, mutta taistelu päättyy tasapeliin Higashin vetäessä joukot takaisin Vilanan menetettyä tajuntansa.

Hyökkäys Volkerin laumaa vastaan lähestyy. Katsuo päättää hakea apua vanhalta liittolaiselta, Igan shinobeilta. Samaan aikaan Don pitää kokouksen Volkerin lauman sisällä olevalle iskujoukolle. Ohun soturien vapautumisryhmä aloittaa matkansa Kazurikin johdolla kohti kotia Kapinallisten johtajan, Lilianan antaman lisävahvistuksen myötä.

Kazurikin johtajama ryhmä hyökkää kapinallisten kanssa Volkeria vastaan. Vaikka Donin johtama sisäinen iskujoukko paljastuu ennen sotaa, onnistuu Katsuo yhdessä Igan shinobien kanssa vaikuttamaan taistelun kulkuun siten, ettei iskujoukko jää vain muistoksi. Sota on kääntymässä Volkerin eduksi, kunnes alpeilta kiirii tieto Angelin klaanin hyökkäyksestä ja Volker perääntyy. Ohu on jälleen vapaa ja johtajaksi nousee Katsuo. Hokkaidolle perustetaan sivulauma nimeltä Mustien Susien Imperiumi. Lauman tavoitteena on horjuttaa Izanakin valtaa Monarkiassa ja suorittaa mahdollinen vallankaappaus.

Kesäkuun lopulla Kogan shinobien uudeksi johtajaksi nousee varajohtaja Arch, Vilanan luovuttua johtajuudestaan muistinmenetyksensä vuoksi. Kapinallisten johtaja Liliana siepataan tuntemattomien koirien toimesta. Lilianan henkivartija Juggernaut haavoittuu sieppauksessa kuolettavasti. Juggernaut luovuttaa Kapinallisten johtajuuden ensimmäiseksi sen löytäneille koirille Mawerickille ja tämän puolisolle Leylalle.

Volker katoaa, eikä sen kohtaloa saada selville. Jotkut sanovat uroksen menehtyneen, toiset sanovat sen olevan ihmisten luona kuntoutettavana. Jotkut sanovat Volkerin lähteneen Japanista. Volkerin laumaa alkaa johtaa Linus ja lauman uudeksi nimeksi vakiintuu Alppien vartijat.

Monien vuosien piinaava laumojen välinen sota alkaa rauhoittua viimein, kun Izanakin johtamana Susien Monarkia tuhoaa Angelin johtaman koiraklaanin. Laumansisäisen petturuuden vuoksi Monarkia kärsii mittavia vahinkoja.

Shinobien välisen sodan jälkeen hiljaiseen elämään kyllästynyt shinobinarttu Mika päätti syrjäyttää Igan shinobien edellisen johtajan. Mika kerää itselleen kannattajia ja anastaa verettömästi vallan laumaa hallinneelta Higashilta.

Kapinallisten mailla yksi lauman jäsenistä kuolee raivotautiin. Alkaa tuhoisa tapahtumaketju, joka koskettaa jokaista Honshussa olevaa koiralaumaa.

Vuoden vaihtuessa Susien Monarkia on ihmisten vainon kohteena. Sudet ovat hyökkäilleet ihmisten kimppuun ja ihmiset ovat tästä johtuen alkaneet tappaa susia. Monarkia on pakotettu lähtemään Hokkaidolta. Honshulla raivotauti saadaan taltutettua Kogan shinobeilta lainatuilla yrteillä. Kapinallisten johtajat Leyla ja Mawerick tekevät sopimuksen kogien Archin kanssa, ettei yrttejä toimiteta Igoille, mutta Kapinalliset rikkovat sopimusta saaden Kogien vihat niskoilleen. Tammikuussa Japani todetaan raivotaudista vapaaksi.

Susien Monarkia löytää uuden asuinpaikan Niigatan prefektuurista ja asettuu sinne.

Kogan shinobit muodostavat liittouman Alppien vartijoiden kanssa.

Pitkän piinaavan, mutta kukistetun raivotaudin jälkeen Igan shinobit ja Kapinalliset viettävät yhteistä syysjuhlaa, jossa raivotaudin voittoa ja orastavaa liittolaisuutta juhlitaan.

Marraskuun puolella Igan shinobeissa upseerin aseman menettänyt Nile katkeroituneena pettää laumansa, surmaten Mikan veljen ja hyökäten Mikan kimppuun. Selvittyään Mika luovuttaa johtajuutensa pelastajalleen Kirkille.

Alkuvuosi etenee rauhallisesti, kunnes Alppien vartijoissa tapahtuu johtajanvaihdos, kun entinen johtaja Linus katoaa. Johtoon nousee hieman kyseenalaisesti Aruji.

Keskikesän alkaessa taifuuni Prapiroon saapuu Japaniin. Kuukauden mittaisten vaikutuksen ohella Japanin laumoja koetellaan. Kapinallisten johtajatar Leyla katoaa tulvan alkaessa ja Äkräs-niminen kapinallinen johtaa laumaa tulvan ajan.

Kogien Arch-johtaja luovuttaa johtajuutensa upseerilleen Kaitolle juuri ennen kuin lauma evakuoidaan. Loppukesän tulva koettelee myös Igaa, ja lauma pakenee tulvan ajaksi vuorelle.

Syksyn lähestyessä ja tulvan päätyttyä pidetyssä kokouksessa Äkräs nimitetään uudeksi Kapinallisten johtajaksi.

Syksyn aikaan ihmisten järjestämä villikoirajahti koettelee Kogaa muutaman kuukauden ajan. Igan shinobit ryhtyvät talkoisiin, joissa pyritään raivaamaan Iga-kylä entiseen loistoonsa, entisöimään vesitunnelit ja kerryttämään tuhoutuneita ruokavarastoja nälänhädän ehkäisemiseksi. Talkoiden jälkeen lauma kokoontuu Ito-järvelle viettämään yhteistä, ansaittua vapaapäivää.