Kuten muissakin roolipeleissä ja yhteisöissä, myös täällä vallitsevat tietyt säännöt, joita noudattamalla kaikki viihtyvät ja pelaaminen pysyy mukavana kaikille. Hyvillä käytöstavoilla pääset jo pitkälle! Sääntöjen noudattamatta jättämisestä tulee varoitus ja toistuvasta häiritsevästä toiminnasta seuraa toimenpiteitä.

© Saigola

Foorumilla

  • Spämmäys, eli monen viestin kirjoittaminen peräkkäin, on kiellettyä. Tämän välttämiseksi foorumilta löytyy edit-nappula, jolla voit muokata edellistä viestiäsi.
  • Offailla saa pulinoissa ja viihdekeskustelussa, mutta peleissä kannattaa miettiä, mikä offailu on tarpeellista ja mikä ei. Offit olisi hyvä merkitä joidenkin erikoismerkkien väliin, esimerkiksi //näin//.
  • Toisten haukkuminen ja kiusaaminen on kiellettyä. Ollaan kaikki kavereita keskenämme, niin roolipelaaminen on paljon kivempaa! Jos toisen pelaajan hahmo vihaa sinun hahmoasi, ei se tarkoita että sen pelaaja vihaisi sinua! Mikäli kiusaamista tai haukkumista esiintyy, puuttuu ylläpito asiaan.
  • Hahmojen esittelyihin ei saa kommentoida. Myöskään pelaajien omat päivityskommentit eivät ole sallittuja, vaan päivityksistä tulisi ilmoittaa esimerkiksi hahmoesittelyn alaotsikossa.
  • Avatar ja allekirjoitus eivät saa olla liian suuria. Avataren suurin sallittu leveys on 140 px. Foorumi muuttaa kuvat automaattisesti foorumin leveyteen sopiviksi, mutta tämä ei lyhennä latausaikaa, joten pienennäthän kuvat sopivan kokoisiksi. Allekirjoituskuvissa maksimileveys on 700 px. Lue tämä tiedote koskien avatareja.
  • AdBlock-nimisen ohjelman käyttö on kiellettyä foorumilla. Ohjelman käyttö saattaa aiheuttaa foorumin poiston Proboardsin sääntöihin vedoten.
  • X-siivous tehdään foorumilla kaksi kertaa vuodessa. Siivouksessa pelaajan pitää tietyn ajan sisällä laittaa x-kirjain profiilinimensä ja hahmoesittelyjensä eteen, jotta näitä ei poisteta. Tämän jälkeen on tietyn ajan sisällä äksät poistettava esittelyjen ja profiilin edestä.
  • Autohittaus on tietyissä määrin sallittua. Lue asiaa koskeva tiedote foorumilta.

Liittyessä

  • Pelinäyte on pakollinen ensimmäisellä hahmolla. Se tulee kirjoittaa hahmolla, jolla liityt peliin.
  • Ohjeet ja liittymiskaavakkeen löydät omasta osiostaan.