Kapinallisina tunnetussa ryhmittymässä ei toimi laumojen perinteinen hierarkia, vaan sen korvaavat tehtäväroolit. Laumaan liittymistä pidetään täysin omavalintaisena, minkä tähden koko toiminta perustuu vapaaehtoisten yhdenmielisyyteen. Koska jäsenet ovat mukana täysin omasta tahdostaan ja halustaan vaikuttaa Japanin oloihin, takaa se laumalle toimivan yhteishengen. Kapinallisissa kaikkia pidetään tasa-arvoisina – aina lauman turvan tähden liittyneistä taistelutaidottomista kokeneisiin sotureihin joiden päätavoite on suojella heikompiaan.

Tällä hetkellä laumaa johtaa Äkräs-niminen koirasusi, jonka historia on värjännyt tuon mielen järkkymättömän oikeudenmukaiseksi. Äkräs on kiivas ja tunnerikas narttu, joka pitää laumastaan huolen kuin perheestään ja ajaa vapaudenjanoisena lauman asioita rivakalla, päättäväisellä otteella. Johtaja näkee kuitenkin laumalaistensa mielipiteet ensisijaisen tärkeinä.

Lauman päätavoitteet tuhota Japanin laumat kariutuivat ja nykyään, uuden johtajan myötä, lauma tavoittelee ensisijaisesti koko Japanin yhdistymistä. Kapinalliset haluavat että kaikki laumat tulisivat toimeen keskenään sekä arvostaisivat enemmän laumalaisiaan, mihin liittyen Kapinalliset ovat intohimoisia hävittämään Japanissa vallitsevan eriarvoisuuden, joka näyttäytyy syrjintänä, mielettömänä surmaamisena ja väkivaltana sekä laumojen valta-asetelmissa. Näitä muutoksia Kapinalliset ajavat suorasukaisen päättäväisesti ja yrittävät osoittaa muille laumoille ideologiansa olevan oikea – keinolla millä hyvänsä. Kapinallisten keskuuteen on asettunut myös yleinen toimintatapa, jonka myötä vihollisia ei pyritä surmaamaan vaan ensisijaisesti tekemään vaarattomiksi. Jokaiselle on annettava tilaisuus löytää tie parempaan käytökseen ja sen vuoksi surmaaminen on hyväksyttyä vain äärimmäisissä tilanteissa.

Lauman erikoisliike on Kūchū Sappō.

Lauman lisätiedot voit lukea foorumilta.